Älykorut tekevät tuloaan - Kalevala korukin julkaisi omansa

Älykorut tulevatVaikka älyteknologian ennustetaan tekevän todellisen läpimurron vasta 2020-luvulla, älytekniikka tulee nyt jo yhä enemmän osaksi erilaisia laitteita ja meidän arkea. Uusin juttu ovat älykorut, jotka päällepuettuna ovat aina mukana ja voivat siten tarpeen tullen vaikka pelastaa hengen.

Kalevala Koru aloittaa nyt syksyllä 2016 uuden älykorun, Kalevala Buddyn, myynnin. Älykorun taustalla on suomalainen yritys Biisafe, joka valmistaa mihin tahansa kiinnitettäviä älynappeja. Kalevala Koru on suunnitellut kauniin muotoilun älynapin ympärille niin, että älynappi kulkee koruna mukana joka paikassa.

Alun perin Biisafen älyteknologian taustalla on visio turvallisuudesta. Aina mukana kulkeva älykoru kun voi esimeriksi pelastaa metsässä eksyneen hengen tai hälyttää apua ryöstön uhriksi joutuneelle. Etenkin ulkomailla älynapista ja älykoruista ollaan oltu erittäin kiinnostuneita. Kalevala Korunkin ennakkomyynnistä 90 prosenttia on tullut ulkomailta. Suomen lintukodossa turvallisuusasiat koetaan ehkä vielä suhteellisen kaukaisiksi.

Päällepuettava älyteknologia korvaa älypuhelimet viiden vuoden kuluttua?

Ruotsalainen matkapuhelinvalmistaja Eriksson teetti vastikään suuren kyselyn Brasiliassa, Kiinassa, Iso-Britanniassa, Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa älyteknologiasta ja sen tarpeesta. Kyselyyn vastasi yli 5000 ihmistä, ja suurin yksittäinen toive ja tarve älyteknologiasta oli paniikkinappula. Eli nappi, jota voi hätätilanteessa painaa ja jota kautta voi hälyttää huomaamattomasti apua. Kyselyyn vastanneista joka neljäs oli viimeisen vuoden aikana joutunut ryöstön tai muun rikoksen uhriksi.

Kalevala Koru Buddy on kaunis ja toimii hälyttimenä

 

Toisaalta 40 prosenttia kyselyyn vastanneista arvioi, että seuraavan viiden vuoden aikana päälle puettava älyteknologia, kuten älykorut, tulee korvaamaan älypuhelimet. Kysyntä älyteknologialle on siis kova jo nyt, vaikka kyselyn tuloksia ei toki voi suoraan yhdistää suomalaisten kulttuuriin ja tarpeisiin.

Kalevala Buddy mittaa askelia ja hälyttää apua

Kalevala Buddy on uuden polven koru, johon voi myöhemmin ladata ja päivittää vaikka minkälaista älyteknologiaa. Älykorujen ominaisuudet kun ovat vasta lapsen kengissä. Tällä hetkellä Kalevala Buddy toimii paikantimena ja toisaalta hälytinnappulana. Korussa on myös askelmittari ja sillä voi ohjata musiikkilaitetta tai -sovellusta.

Oura sormus sopii kaikkiin tilaisuuksiin

Korun ominaisuudet tulevat laajenemaan olennaisesti, kunhan ensimmäiset korut saadaan käyttäjille ja laitetta kehitetään käyttäjien toiveiden mukaisesti.

Oura-älysormuksella voi seurata terveyden tilaa

Älykorumarkkinoilla on jo muitakin suomalaisia toimijoita kuin Kalevala Koru ja Biisafe. Suomalaisen ystäväkolmikon kehittämä Oura-älysormus painottaa terveys- ja hyvinvointipuoleen siitä missä Biisafe turvallisuuteen. Oura-älysormus mittaa esimerkiksi kehon stressitilaa sykkeen avulla, mittaa nukkumista, liikkumista ja lepoa, kaikkea, mikä ylipäätään vaikuttaa meidän jokapäiväiseen hyvinvointiimme.

Oura-älysormuksen pontimena on Yhdysvalloissa yleistynyt ja edelleen yleistyvä mittaamisen kulttuuri. Ouran kehittäjien mukaan Yhdysvalloissa esimerkiksi vanhemmat ovat kiinnostuneita mittaamaan lastensa liikuntasuorituksia koulussa ja muissa harjoituksissa. Oura-älysormuksen päämarkkina tähdätäänkin juuri Yhdysvaltoihin.

Oura-älysormus voisi myös varoittaa alkavista sydänoireista tai vaikka matalasta verensokerista. Tuotteen kehittely on edelleen auki, vaikka muotoilu on toistaiseksi lyöty lukkoon muun muassa muotoilija Harri Koskisen avustuksella. Oura-älysormuksen muotoilu on tehty niin kauniiksi, että sen voi pitää aina sormessa, missä tahansa, myös vaativammissa tilaisuuksissa.

 



Arvostelut, kommentit ja kokemukset

JOHNNY
Jutussa väitetään että Oura mittaa verenpainetta. Mistään muualta en löydä tähän vahvistusta....
Admin:
Kiitos tarkkaavaisuudesta. En löytänyt itsekään kyseistä tietoa, joten poistin sen artikkelista.

Kokemuksia? Lisää kommentti

Paljonko on yhteensä 1 + 2 + 3? (vastaus numerona)


Siirry alkuun